Avaamme saunan rajoitetusti 25.1.2021 alkaen

20.1.2021

TAU:n hallitus on päättänyt antaa mahdollisuuden nauttia talviuinnista. Aikaa pitää varata etukäteen.

Saunapäivinä klo 13 alkaen 1,5 tunnin vuorot klo 20.30 asti; 10 + 10 henkeä / vuoro (päivässä 5 vuoroa, ajan päättyminen ilmaistaan valomerkillä). 

Paikan voi varata puhelimitse 1-2 hengelle enintään 4 päivää ennen. Seuraavan ajan voi varata saunavuorollaan maksamalla sen kioskilla.

Varauksia voi tehdä soittamalla puhelimeen 044-377 5475, kun kioski on auki.

Huom.! Ensimmäiset ensi maanantaita ja keskiviikkoa koskevat varaukset voidaan tehdä perjantaina 22.1. klo 16-18 ja lauantaina 23.1. klo 12-15.

Ensimmäistä vuoroa 13.00 - 14.30 suositellaan senioreille ja riskiryhmäläisille. 

Sauna lämmitetään myös torstaisin (1. kerta 28.1.) samoin säännöin mutta
vain seuran jäsenille.

Varaaminen on edellytys, jotta pääsee nauttimaan avannosta ja löylyistä. 

Muistutamme myös, että Covid-19-pandemia vielä jyllää. Vahva suosituksemme on edelleen käyttää kasvomaskeja aina kuivissa tiloissa (kerhohuoneessa ja pukuhuoneissa) sekä huolehtia riittävästä
etäisyydestä toisiin, pestä kädet ja käyttää käsidesiä.