AVANTOON! AVANTOON!

Poimintoja Turun Avantouimarit ry 1957-1997 kirjan sivuilta. 

Suomen talviuinnin isänä voidaan pitää helsinkiläistä,
mutta syntyjään virolaista Emil Järvoä (1877-1968)

Hän on todennut aikoinaan:
Kun kylmettää itsensä joka päivä, ei koskaan kylmety.

Sirkka Karhusen tunnelmat ensimmäisestä uintikerrasta: 
Kastoin itseni kerran ja tuntui, että sydän olisi noussut kurkkuun saakka.Sitten oli ihana olo. Se oli niin hienoa, ettei voi kuvitellakaan. Oikein veri kohisi korvissa, kun se niin lämmitti. Työntekokin muuttui aivan toiseksi. Menin heti uudestaan ja siitä se sitten alkoi. Kävin avannossa joka päivä. Eivätkä flunssat enää tulleet.

Avannon tekoon ja kunnossapitoon hankittiin heti yhdistyksen perustamisen jälkeen saha sekä vuoden 1958 lopussa rautakanki ja talikko. Ennen kuin yhdistykselle palkattiin vakituinen vahtimestari, oli aamulla ensimmäisenä paikalle saapuvan uimarin velvollisuus rikkoa jää, jos avanto oli päässyt yön aikana umpeutumaan. Ei siis ihme, että Helge Korpelan varhaisin mielikuva Turun talviuimareista on kirves kourassa Uittamolle kävelevä mies.

Turun Kaupunginteatterin näyttelijöitä oli aivan alkuvuosina joukossa useita, ainakin Esko Vettenranta, Toivo Hämeenranta, Mirja Mane, Taito Mäkelä ja Senni Nieminen. Myös eräät aktiiviurheilijat kuten Voitto Hellsten, Tuukka Sundbäck ja Antti Pajari kävivät ahkerasti avannossa.

Turun Sanomat 21.12.1958: 
Turun Avantouimarit viettivät eilen joulujuhlaansa Uittamolla virkistävän päiväkylvyn muodossa. Paikalle oli hankittu myös joulukuusi, mikä kellui autonrenkaan päällä. Mitään varsinaisia juhlallisuuksia ei ollut, mutta kuusen ympäriuinti kuului kyllä ohjelmaan. Tässä joulujuhlassa oli mukana toista sataa avantouimaria. Aikaisemmin ei vastaavaa tilaisuutta ole järjestetty.

Kunniapuheenjohtaja Ragnar Rantanen muistelee vuoden 1970 muuttotapahtumaa Uittamolta Ispoisiin:
Muutimme Ispoisten saunalle helmikuun alussa 1970 vesikelkalla jäätä pitkin. Siihen kelkkaan oli mahdutettu seuran kaikki mahdollinen omaisuus. Porukkaa oli paljon, ilma oli hyvä ja kaikilla oli hauskaa. Me työnsimme vesikelkan porukalla Uittamolta Ispoisten saunalle. Niin se muutto tapahtui. Perillä pidettiin kekkerit ja uitiin. Se oli mukava tapahtuma. Syötiin nakkeja ja juotiin virvokkeita.

40-vuotis juhlapakinasta, KEITÄ ME OLEMME:

Ei avannolla kaivata titteleitä,

ei oppiarvoja, vekseleitä.

Saat tutuksi tulla

tai outona elää,

näin hakea elohon uutta terää.

  

Näitä ja muita kertomuksia, historiaa ja tapahtumia valokuvineen on lisää julkaisemassamme kirjassa :

Avantoon! Avantoon! Turun Avantouimarit r.y. 1957 – 1997

Kirjan on toimittanut Leena Rossi ja kirjoittajina ovat olleet lisäksi mm. Jussi Rekinen ja Hannu Nurmi.

Julkaistu 1997, Turku,  ISBN 952-90-9285-7

Kirjaa myy Turun Avantouimarit r.y.

Turun Avantouimarit r.y. | Rykmentintie 51, 20880 TURKU |