Talviuinnin SM-kilpailut 2019 Turussa 1.-3.2.2019

10.2.2018

9-11.2.2018 Ähtärissä järjestettävissä talviuinnin SM-kilpailuissa julkaistiin vuoden 2019 kisajärjestäjä ja -paikka. Vuoden 2019 SM-kilpailut ja samalla 30-vuotisjuhlakilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa Varsinais-Suomessa. Kisapaikka tulee olemaan Turun alueella. Kisojen järjestävänä organisaationa toimii Hulluna Avantoon -yhteenliittymä.

Suomen Latu ry hallinnoi talviuinnin SM-kilpailujen järjestämistä ja myöntää kisojen järjestämisen vuosittain eri paikkakunnalle ja järjestäjälle. Vuoden 2019 kisojen järjestäminen on myönnetty Varsinais-Suomessa toimivalle Hulluna Avantoon -talviuintipaikkojen yhteenliittymälle.

Hulluna Avantoon -yhteenliittymä on toiminut muutamia vuosia kooten yhteen seudun eri talviuintipaikkoja. Yhteenliittymän tarkoituksena on talviuintiharrastuksen seudullinen tiedottaminen ja kehittäminen. Kilpailuja järjestämässä ovat Maskun Jääkarhut, Saaronniemen Saukot, Salon Seudun Avantouimarit, Turun Posti- ja lennätinurheilijat sekä Turun Avantouimarit.

Talviuintikisoja on järjestetty vuodesta 1989 lähtien avantouintikilpailujen nimellä. Nimi muutettiin myöhemmin talviuintikilpailuksi. Ensimmäiset talviuintikisat järjestettiin Tampereella. Kilpailuviikonlopun aikana karnevaalimaiseen kilpailutapahtumaan on osallistunut noin 1000 alan harrastajaa kannustusjoukkoineen. Vuoden 2019 juhlakisojen kävijämäärän odotetaan kasvavan.

Tapahtuman taustalla on vahvasti Turun kaupunki sekä useita paikallisia yksityisiä toimijoita. ”Talviuinnin 30-vuotisjuhlakilpailut nähdään tapahtumana, jossa kylmyydestä nousee lämmin tuulahdus helmikuiseen Turkuun niin kilpailijoille kuin seutukuntalaisille. Tapahtuma tehdään saumattomassa yhteistyössä ja positiivinen meininki näyttäytyy kaikkialla.” toteaa kisojen organisaattori Mika-Pekka Näykki.

Talviuintikilpailuissa kilpailijat uivat 25 metrin matkan jääkylmässä vedessä. Kilpailussa on eri ikäsarjoja. Uintilajina on rintauinti ja vapaauinti. Uintiseurat kilpailevat keskenään myös viestisarjoissa, joissa uidaan 4 kertaa 25 metriä. Jos ei halua kilpailla, voi osallistua uimalla omaan tahtiin 25 metrin kilpailuradan tai vain kastautua kilpailualtaaseen. Kilpailun yhteydessä toteutetaan myös haasteuinti seudun eri yhteisöille.

"Jo tässä vaiheessa on ollut järjestäjien ja yhteistyökumppanien kesken hyvä pöhinä. Odotan innolla tulevaa tapahtumaa." toteaa järjestelyissä mukana oleva Jaana Tulonen

Lisätietoja:

  • Mika-Pekka Näykki, SM2019.turku@gmail.com tai puhelin 0500 742 517
  • kilpailujen www-sivuilta talviuinninsm2019.turunavantouimarit.fi (myöhemmin talviuinninsm.fi)
  • kilpailujen Facebook-sivuilta www.facebook.com/talviuinninsm/